perjantai 13. syyskuuta 2013

Saapuminen Schoonhoveniin ja ensimmäinen viikko

Aamu neljältä herättyäni eräänä maanantai aamuna (tarkalleen 2.9.2013) lähdin kyyditettynä suuntaamaan kohti Helsinki-Vantaan lentokenttää, josta lentoni aamu kahdeksalta lähti kohti Amsterdam-Schipolin lentokenttää. Edeltävinä iltoina oli useaan kertaan mietitty mitä kolmen kuukauden reissulle pitäísi ottaa mukaan, kun aikaisemmat reissauskokemukset ovat olleet hyvin vähäisiä. Matkaan suuntasin kahden matkalaukun kera, joista toisessa oli muutamat kengät ja vähän irtaimistoa, ja toinen piti sisällään parin viikon vaatetarpeet. Aluksi olin hieman varuillani Finnairin matkatavaroiden 23kg painorajoituksesta, luullen ettei se välttämättä riitä minulle per laukku. Loppujen lopuksi matkatavaroideni yhteispaino oli kumminkin kahdella laukulla reilusti alle rajoitusten. Olin tyytyväinen, sillä tämä tarkoitti että minulle jää enemmän tilaa ostoksille (tuliaisille) kotiin kannettavaksi.

Lennossa itsessään ei ollut mitään mainittavaa, mitä nyt Finnairin tarjoaman  leivän taso surkeudessaan lähinnä huvitti. Mutta enpä minä lentokoneeseen syömään tullutkaan. Pidempään olisin mielelläni lentänyt kuin sen pari tuntia mitä matkaan meni, sillä vähän matkustaneena pidän lentokoneessa olemisesta, lähinnä huikeiden näköalojen vuoksi. Lentokentällä yksin hapuilun jälkeen löysin minua vastaan tulleen opettajan, jonka kyydillä matkustin Schoonhovenin kylään/kaupunkiin.

Oma asuntoni sijaitsee aivan parin minuutin kävelymatkan päästä koululta. Asunto itsessään on kolmekerroksinen, jossa alimmassa kerroksessa on eteinen ja vanha liikehuoneisto, toisessa kerroksessa iso olohuone ja keittiö, ja kolmannessa löytyy makuuhuoneita kolme kappaletta. Asunto on selvästi tarkotettu useammalle ihmiselle, mutta saksalaisen vaihto-oppilaan peruttua tulonsa asustelen itsekseni yksikseni. Asuntoni ikkunasta näen kivenheiton päässä sijaitsevan kouluni, jota minut lentokentältä hakenut opettaja vitsailevasti sanoi kaupungin korkeimmaksi rakennukseksi. Vitsailevana hän näin sanoi, mutta se ei heittona kuitenkaan kaukana ollut totuudesta. Koulu häviää paikallisista rakennuksista korkeudessaan vain vanhalle kirkolle.

                                            Olohuoneen nakoala, kouluni kuvassa korkein rakennus,
                                               sekä pahamaineinen kreikkalais-italialainen pizzeria Grillhouse Brazil



Schoonhoven sijaitsee reilun tunnin ajomatkan päästä Amsterdamista, ja saavuttuani opettaja vei minut asunnolleni lepäilemään "raskaan'' matkani jälkeen. Sovimme myohemmäksi samalle päivälle pikaisen pyoräilyajelun kaupungin tärkeimpien paikkojen katsastamiselle. Makoilin asunnolla, ja tutustuin uuteen asuntooni ja sen erikoisuuksiin, kuten esimerkiksi minulle täysin uuteen tuttavuuteen, kaasuhellaan.
Kun aika koitti, kävelin koululle, missä opettaja odotti minua kahden polkupyorän kanssa. Sain koululta oman opiskelu-suhde pyörän. Olin kuullut ennenkin Hollantilaisten pyöräilykulttuurista, mutta en osannut kuvitella kuitenkaan tämänlaisessa mittakaavassa. Kukaan ei täällä kävele.



Pyöräilyreissussa itsessään ei ollut paljoa mainittavaa, kävimme läpi tärkeimpien kauppojen sijainnin. Schoonhoven on perinteinen kulta- ja hopeaseppien kaupunki, ja se näkyy kaupungissa lukuisina seppien liikkeiden määrällä, joita on siis valtavasti paikan kokoon nähden suhteutettuna. Löytyy täältä myös yksi pelkästään sepille suunnatty työkaluliike, jossa vierailu herätti ''lapsi karkkikaupassa"-henkisiä fiiliksiä. Myös joku hyvin salainen, vain kultasepille kiviä myyvä liike täältä löytyy myös, mutta se on minulta vielä katsastamatta.

Lenkin jälkeen opettaja esitteli minulle tärkeimmät paikat ja henkilöt koulussa, jonka jälkeen kävin nopeasti esittäytymässä luokalleni, jonka jälkeen opettaja päästi minut menemään. Asunnolle päästyäni levittelin tavaroitani paikoilleen ja tutkin asuntoa vielä lisää, ja mukavasti asunnosta löytyi jo valmiiksi ruokaa lukuunottamatta kaikki mitä saattaisin tarvita. Astioista ja siivousvälineistä minun ei tarvitsisi siis huolehtia.
Suuntasin lähikauppaan jota minulle oltiin kuvailtu supermarketiksi, mutta joka käytännössä oli ihan normaalin kotikulman valintatalon kokoinen. Jälkeenpäin naureskelimme supermarket-määritelmää erään luokkalaisen kanssa, ja tulimme siihen tulokseen että ehkä kauppa olikin supermarket vain kaupungin kokoon suhteutettuna. Kaupasta tarttui mukaan välttämättömimmät jogurtti, mikrokanaa, mehu sekä muutama heineken, eli ns. perussetti. Loppuillan vietin rauhoittuen ja kuluttaen aikaa mahjongia pelaten, ja oluen korkattuani pohtien syvällisiä. Kuten etten edelleenkään tykkää oluesta.

                                                                      Perusravintosetti
                                               

Koko ensimmäinen viikko oli kevyttä totuttautumista kouluun, tiistaina koulupäiväni alkoi reissulla paikalliseen hopeamuseoon, missä oli nähtävillä Hollantilaisten hopeaseppäsuuruksien töitä aikojen takaa. Nähtävillä oli myös koulusta valmistuneiden kulta- ja hopeaseppien opinnäytetöitä, ja oli piristävää nähdä kuinka eri tavalla asiat täällä tehdään. Koulupäivä alkoi museovisiitillä, johon se myös loppui. Uudet luokkatoverini olivat menossa paikalliseen pieneen puistoon lammen äärelle juomaan olutta, ja pyysivät minut mukaansa. Koska en pitänyt hyvänää ajatuksena vältellä sosiaalisia kontakteja, päätin uhrautua ja juoda muutaman oluen, ja tutustua uusiin ihmisiin. Aikamme siinä istuskelimme, jonka jälkeen suuntasin kotiinpäin tekemään jotain jota en näin enää yli viikon jälkeen muista. Todennäköisesti syömään ja nukkumaan.

Keskiviikko alkoi myös museovisiitillä, tällä kertaa Hertogenboschissa sijaitsevaan moderniin taide-ja muotoilumuseoon. Ensin kävimme katsomassa muotoilupuolen näyttelyn, missä oli nähtävillä hyvin paljon erilaisia koruja. Näytillä olevat korut olivat enimmäkseen erikoisemmista materiaaleista, ja jälleen näin reilun viikon jälkeen ei enää tuoreassa muistissa ole kaikkea nähtyä. Hyvin paljon olivat muovia korujen materiaalina käyttäneet. Taidepuolen näyttelytiloissa oli päähuomio hollantilaisen Ted Notenin töihin suunnattuna. Museo-opas kertoi Notenin olevan taidepiireissä jonkinlainen "kapinallinen" (eikö ne kaikki ole?), tehden erityisen erikoisia ja yllättäviä teoksia. Itselleni näyttelyn teokset muistuttivat hyvin pitkälle Kiasmassa nähtävillä olevia nykyaikaisia taideteoksia. Tämä ei ole missään nimessä huono asia, mutta mieleen jäi kuva että hollantilainen taide liikkuu hyvin samanlaisissa teemoissa ja ideoissa kuin suomessakin nähtävillä oleva taide.

Näyttely ei siis sinällään ollut mitenkään yllättävä. Mieleen jäi kuitenkin Ted Notenin sormuksista tekemä kaulaketju, jossa sormukset siis olivat ketjun lenkkejä. Ideana olin tämän nähnyt jo ennenkin, mutta teos jäi mieleen toisesta syystä. Kaikki sormukset olivat tavallisten ihmisten omia kihla- ja vihkisormuksia, joista ihmiset olivat päättäneet syystä tai toisesta luopua. Jokaisen ketjuun käytetyn sormuksen takana oli joku tarina, ja sormusten tarinat kasattiin kirjaan. Kirja ei ollut avoimesti luettavissa, mutta opas kertoi että useasti sormus oli luovutettu eron tai puolison kuoleman takia. Tämä oli tavallaan nähdyistä teoksista "iskevin".

Valitettavasti en tajunnut ottaa näyttelystä hirveästi kuvia, vaikka opettaja sitä useasti suosittelikin. Yksi mielenkiintoinen kuva kuitenkin tuli otettua, kuva valokuvasta jossa on kuvattuna kultakaivos jossain päin afrikkaa. Pysäyttävää ajatella, että jossain päin maailmaa ihmiset ahertavat kuin muurahaiset elättääkseen itsensä keräten metallia johon heillä ei koskaan tule olemaan varaa.

                                                                    Valokuva kultakaivoksesta jossain päin afrikkaa



Museokierroksen jälkeen olimme taas vapaita lähtemään, ja siirryimme luokkalaisten kanssa kaupungin keskustan suuntaan etsimään suojaa paahtavalta auringolta. Ensimmäinen viikko oli naurettavan kuuma. Suojaa löytyi, erään ravintolan terassilta, jossa parin oluen avulla pyrimme pitämään ruumiinlämpöä alhaalla. Aikamme istuimme terassilla, jonka jälkeen kävimme kävelemässä ympäri Hertogenboschin keskustaa, ja suuntasimme, minnekkäs muuallekaan, kuin terassille odottamaan seurueeseen lisää jäseniä. Seurueen uudet jäsenet halusivat tarjota kierroksen, joten istuiskelimme vielä jonkun aikaa auringolta suojassa. Pikkuhiljaa ryhmä alkoi pienenemään, ja kävimme vielä hortoilemassa ennen kuin suuntasimme kohti parin tunnin kotimatkaa.

Torstai olikin sitten jo ihan oikeasti koulua, ja aloitimme kultasepäntöillä. Nyt työn alla on kolme sormusta joista jokaiseen tulee erilainen kivi istutettua. Opettelemme siis istuttamaan briljanttia kiveä putkeen, sekä istuttamaan neliö- ja markiisihiontaisia kiviä. Työmateriaalin hankintasysteemi on täällä täysin erilainen kuin Salpauksen toimistossa. Täällä kaikki saavat samanlaisen valmiin "rakennussarjan", josta löytyy kaikki tarvittava materiaali. Toimiston henkilökunta tekee materiaalit mahdollisimman lähelle oikeita mittoja, joten levyä täällä ei tarvitse pahemmin itse valssailla, se kun tulee opiskelijalle suoraan valssattuna. Kuulemma aluksi opiskelijat oppivat kyllä valssaamisen ja putken vetämisen ym operaatiot, mutta ne opittuaan opiskelijat saavat materiaalit suhteellisen valmiina. Lisäksi kaikki materiaali pitää itse maksaa hakiessa kokonaan, eikä koulu kerää talteen opiskelijoiden jalometallijätettä. Kaikki materiaali siis käytännössä lunastetaan itelle. Työkalut ovat myös asioita, jotka opiskelijoiden täytyy hankkia kaikki itse. Tässä vaiheessa pakkaamistehokkuuteni kostautui, kun tajusin että työkalujen saralla olin auttamattomasti alivarustautunut. Opettajat kuitenkin sanoivat hankkivansa minulle kaiken puuttuvan lainattavaksi, joten ongelmiin en vielä sen suhteen joutunut. Myös kaikki avuliaat luokkatoverit ovat hyvin lainaamisvalmiita, joten töiden tekeminen kyllä sujuu. Ekoihin oikeisiin töihin ryhtyminen oli kuitenkin melkoista hapuilua, enkä valmiiksi saanut muuta kuin kolme raakaa sormusrunkoa.

No ne rungot.


Koulun jälkeen oli taas aika edistää sosiaalista elämää, ja päädyinkin joenvarrelle nauttimaan päivästä "kontaktioppilaan" kanssa, joka siis otti asiakseen auttaa minua jos jotain ongelmia täällä ollessani ilmenee.
"Hengailusta" nyt ei ole paljoa kerrottavaa, mutta suhteellisen rauhoittunut fiilis oli, sillä tässä jaksossa luokallani ei ole koulua perjantaisin. Edessä oli siis kolmen päivän viikonloppu.

Viikonloppu meni makoillessa ja koulun lappuja käännellen sanakirjan avulla hollannista suomeksi. Tekemistä täällä ei viikonloppuisin oikein ole, sillä lähes kaikki opiskelijat lähtevät viikonloppuisin vanhempiensa ja perheidensä luokse. Paikka on muutenkin niin pieni, ettei täällä oikein itsekseen mitään tekemistä keksi. Tilannetta ei myöskään auttanut se, ettei asunnossa ollut internetyhteyttä. Tylsyyteen en kuitenkaan kuollut, mutta seuraavaa viikkoa uusine oppiaineineen odotin kyllä jopa hieman hermostuneena. Ehkä se oli uuden paikan erilaisuus, joka hieman sitten jännitti. Kaikenkaikkian kuitenkin uskomattoman hyvä fiilis oli, sillä koulussa minut otettiin aivan älyttömän hyvin vastaan. "Kontaktioppilaasta" huolimatta minulla oli jo ensimmäisen viikon aikana varmaankin tullut parikymmentä tarjousta apuun, jos vaan minulla jotain pulmia ilmenisi. Sopeuduin jo ensimmäisenä viikkona hyvin sisään, vaikkakin välillä tunsi itsensä aika "suomalaiseksi" verrattuna paikallisten avoimuuteen ja energisyyteen.

Ensimmäinen viikko takana, 11 viikkoa jäljellä.




1 kommentti:

  1. Mahtavaa, tosi mukava lukea ensimmäisen viikon tapahtumista siellä Hollannin maalla! Mukavaa, että matka sujui hyvin ja että luokassa on avuliaita opiskelijakavereita. Harmi, että kylä on kovin pieni ja toinen vaihto-opiskelija perui makansa. Ainakin saat viettää leveää elämää yksin asunnossasi. Hyvä syy ja mahdollisuus kutsua kavereita vierailulle Hollantiin! Toinen kuva ei jostain syystä avautunut minun koneellani ja kun yritin avat asitä uuteen välilehteen, vihaisen oloinen viesti kehotti minua takaisin kotiin, koska eihän minulla ole asiaa sinun dropboxiisi....

    VastaaPoista